IMG_8497.JPG
 
Elokuu vetelee viimeisiään ja hevoset on siirretty takaisin tallielämään ihanan vehreiltä laitumilta. Kesää on silti jäljellä, iltaisin vielä jotakuinkin valoisaa ja päivisinkin on mukava lenkkeillä puttejen kanssa loppukesän raukeissa maisemissa. Koko kööri voi hyvin ja meillä onkin tallilla uusi jäsen. En ehtinyt tiedotella tästä, niin vähälle on jäänyt aika viime viikkoina, syystä että..
 
 
rauha.jpg
 
..vauvat vievät aikaa! Nyt puhumme siis Riemu-varsan lisäksi Hilpan ja Remun kauniista vaaleasta tammavarsasta Riinalan Rallasta! Siinä missä Riemu on osoittautunut oikeaksi jästipääksi, on tämä elokuun alussa syntynyt Ralla aivan toista maata. Se on vikkelä, utelias ja todella kiltti ja myönteinen. Olen kyllä niin ilahtunut, ettei Ralla ole perusluonteeltaan samanlainen diiva kuin emänsä, isävalinta oli siis tälläkertaa todella onnistunut. Riemun persoonaa olen ihmetellyt, sillä sen vanhemmat ovat kumpikin asiallisia ja etenkin Aada maailman ystävällisin hevonen. Tämähän on kuin Riemun ja Rallan geenit olisivat jotenkin sekoittuneet matkan varrella. Ehkä Rallan kanssa kävi vain hyvä tuuri ja se peri enemmän isänsä lempeyttä kuin emänsä temperamenttia.
 
Sekä Ralla että Riemu jäävät meille asumaan. Niiden kanssa on ilo lähteä työskentelemään ja katsomaan lasten kasvua oppikoulun kautta ihan oikeiksi aikuisiksi lenkkihevosiksi!