Rentouttavan, mutta syömisen ja pitkään nukkumisen tuoman morkkiksen siivittämän joululoman jälkeen on ollut ilo palata ihan tavalliseen päivärytmiin. Lomalla ratsastelin rauhakseen heppoja ja vietin paljon aikaa tallin kävijöiden kanssa. Jossain määrin melko hektisen ja rankan syksyn jälkeen on ollut ihana huomata, että rakkaat ihmiset pysyvät kyllä vierellä arjen huiskeessa. 

Lumet sulivat heti joulun jälkeen ja taas on kuraa kaikkialla. Hammasta purren mennään ja toivotaan pikkupakkasia lumisateiden kera.

Jo aiemmin olenkin maininnut, että Kimu-poni tulee meille ylläpitoon tiineyden ajaksi. Tänään se reipas pyöreä neiti sitten saapui ja täytyy kyllä myöntää, että ponikasvattaja-kärpänen puraisi melkoisella voimalla.
 

kimu5.jpg
 
Ylläoleva kuva otettiin aamupäivällä ponin saapuessa talliin. Runorannan omistaja Melina kertoi ponin tulleen juuri pesusta ja sen oli näköinenkin. Kimu oli vekkulin näköinen tutustuessaan uteliaana uusiin kavereihinsa valkea tupsuharja tuulessa liehuen.
 
 
kimu4.jpg
 
Päästin ponin juoksemaan Viiman kanssa tyhjään tarhaan ja totta kai rempseä Kimu kurvasi ensimmäisenä mutalätäkköön kierimään. Omistajan ilme oli näkemisen arvoinen kun hän havaitsi puunatun ponin tempauksen!
 
Kimua talutetaan kevyesti päivittäin ja seurataan tarkkaan varsonta-aikaa. Tämä on meidän ensimmäinen kantava tamma, joten allekirjoittanutta hiukan jännittää. Onneksi omistajaan pidetään tiiviisti yhteyttä ja saamme sitä kautta turvaa ja tukea.