don7.jpg
 
Alpoa on alettu nyt kunnolla kouluttaa ratsun hommiin. Veera kävi puksuttelemassa pikkuponilla pellolla eilen ja oli kyllä niin esimerkillistä menoa ruunalta, että ei voi kuin kehua! Alpo jaksoi olla ihan siis todella sievästi. Välillä sen kanssa ollaan jouduttu tappelemaan kentällä, kun ihan vain käveleminen ratsastaja selässä on osoittautunut täydeksi mahdottomuudeksi. Tänään Alpo oli kuitenkin ihan että "okei, istu nyt siellä sitten". Välillä tuntuu, että meillä on poniruunan sijaan kipakka tammahevonen koulutettavana. Onhan se mukava että temperamenttia löytyy, mutta käytöstavat pitää silti saada kuntoon.
 
don6.jpg
 
Tänään täällä näyttää tältä. Lunta tuli viime yönä monta senttiä ja tiet ovat olleet huvittavan tukossa. Minäkin myöhästyin aamulla töistä, kun jäin kinokseen kiinni melkein kotipihassa. En kuitenkaan osaa suhtautua tähän maaseudun aurakalustojen vähyyteen tai muihin kylän ihmisiä nakertaviin asioihin negatiivisesti, kai se on tätä maalaiselämän uutuudenviehätystä, sentään eka talvi täällä!
 
 
katriinantalli39.jpg
 
Alpolla on jo muhkea talvikarva, joten se pärjää vielä loistavasti pihalla ilman loimea. Laku sen sijaan on oikea vilukissa ja pelkään jo valmiiksi niitä -20 asteen pakkasia: ruunalle puetaan jo nyt vähintäänkin toppaloimi ulos ja yleensä tuulisella säällä myös fleece alle. Hilppa ja Helmi ovat pääsääntöisesti ulkoilleet pelkällä ulkoloimella. Ylläoleva kuva on muuten tänään otettu ja täynnä rakkaita eläimiä. Hilppa nyt tietenkin on vienyt sydämeni, mutta kyllä nuo tummanpuhuvat nöpötkin ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä. Naureskeltiin Mikon kanssa tänään Helmin aasiudelle. Mielestämme se näyttää orastavassa talvikarvoituksessaan ja suttuisessa harjassaan aivan tuhruiselta aasilta. Voi Helmiä kun me tällä tavalla sille nauretaan :')
 
Tänään päätimme muuten laittaa vuokrailmoituksen tallipaikoista julki. Tallissa on kaksi karsinaa tyhjillään ja meillä ei tällähetkellä ole ajallisia ja taloudellisia resursseja majoittaa niihin lisää harrastushevosia. Siispä ne ovat nyt tarjolla vuokralle, toivotaan että löydämme pitkäaikaiset ja kivat vuokralaiset!