frida6.jpg
 
Pohdin pitkään julkaisenko ylläolevaa kuvaa laisinkaa. Kyllä kuulkaa, siinä on Remu, meidän nihkeä kevätputte. Ei uskoisi samaksi Remuksi, joka syksyn ja vielä talvekin loisti hyväntuulisuudellaan. Remun kiukutuksen aiheet top 3 on ehdottomasti 1. tammat, jotka ovat aivan liian saavuttamattomissa 2. kuivan kuran kuopsuttaminen kumi- tai pahimmassa tapauksessa piikkisualla etujalkojen kainaloista 3. tammat uudestaan ja etenkin Hilppa, jolta Remu sai köniin kun karkureissun aikana herra kävi vähän nuuskuttelemassa tammoja tarhalla.
 
Jotenkin tässä on nyt ollut Remun kanssa vähän yhtä sun toista härdelliä. Se karkailee usein, näykkii hoitaessa tiettyihin paikkoihin koskettaessa ja on kokoajan vähän suu mutrussa. Hieroja on käynyt, heppaa on yritetty liikuttaa monipuolisesti ja oikeasti alkaa kyllä niksit käydä vähiin tämän kanssa. Ratsastaessa Remu on edelleen oikein miellyttävä, mitä nyt maastolenkit täytyy tehdä rauta suussa, sillä kuolaimettomilla ei hurja ori enää pysy käsissä. Remulla on keväthepuli, aivan varmasti.
 
Sen lisäksi, että Reppusen mielialat heittelevät ja kaikki on toisinaan huonosti, on orin jouhet menneet talven aikana huonoon kuntoon. Siinä onkin hoito-operaatiota tälle keväälle ja kesälle, kun hoidellaan orin jouhet taas pitkiksi ja hyvinvoiviksi.
 
Toivon niin paljon, että se entinen Remu palaa kesään mennessä. Yhtään en jaksaisi katsella tuota remuilevaa Remua, joka on tainut hoksata nimensä vasta nyt ja muuttanut persoonaansa sen mukaiseksi. Ehkä vaihdan orin nimen Suloksi ja katson onko sillä mitään vaikutusta. Eipä taida tädin vippaskonstit tässä auttaa, kyllä se vaan on tilanne hyväksyttävä ja etsittävä vastauksia ja ratkaisuja.