Aada viettää hyvin leppoisia lopputiineyden aikoja ja sen hoito rajoittuu tällähetkellä tallityttöjen suorittamiin talutuslenkkeihin ja harjaustuokioihin. Aadan lisäksi vähäisessä käytössä on nyt Remu, joka jäi yllättävälle saikulle viikonloppuna ja siitä se saa syyttää vain itseään. Tämä putte jos joku on tänä keväänä yllättänyt kaikella outoudellaan. Näin omin silmin kuinka Remu lauantaina tarhassa Vilkun kanssa riehuessaan kolautti pukkikohtauksissaan takajalkansa aittatallin seinään, aitan tarha kun on yhdeltä sivulta pari metriä kiinni tallin seinässä. Episodi päättyi siihen, että ruuna ontui ja sai suht vakavan vaivan toiseen takajalkaan. Tarha-aitausta siirrettiin ja nyt tarha onkin pari kolme metriä irti tallin seinästä, jotta tälläisiltä vältytään jatkossa.

Eläinlääkäri ei osannut arvioida paranemisaikaa, mutta kaavaili että kesään mennessä saa taas ratsastaa. Nyt Remu siis ulkoilee postimerkkitarhassa yksinään Vilkku aidan toisella puolella. Harmittaa tietenkin, mutta eiköhän tästä selvitä kun on kivat naapurintytöt taluttelemassa toipilasta samalla kun Aadaakin huoltavat. Kuulostan laiskalta omistajalta kun talutusreissut ei nappaa, mutta kun sitä hommaa tosiaan on joka päivä jokaiselle sormelle niin on kyllä lohduttavaa että tallitytöt jaksavat puuhata maastakäsinkin puttejen kanssa. 

Asia, josta halusin kertoa on siis se, että nyt kun Aada ja Remu on pois pelistä niin sanotusti, on minulla aikaa keskittyä Hilppaan ja Vilkkuun. Hilppistä ei tällä hetkellä treenailla mitenkään erityisen vakavasti, lähinnä muistellaan miten ne väistöt menikään ja hypätään pikkuesteitä silloin tällöin. Kisoissa aiotaan käydä näyttäytymässä kevään mittaan lisää, mutta ei meillä Hilpan kanssa mitään suurempia unelmia ole, kunhan möllötellään ja yritetään ainakin tykätä toisistamme. On mukava keskittyä sen kanssa ihan vain arjen askareisiin ja esimerkiksi harjata tammaa pitkään ja vain olla sen kanssa. Siinä oppii valtavan paljon hevosesta ja molemminpuolinen side lujittuu selkeästi.

Herra Vilkkusen kanssa on suunnitelmissa vaikka ja mitä. Aloitimme tällä viikolla Aakkulan tallilla ratsastustunnit ja käymme siellä nyt ainakin sen neljä kertaa ohjatulla tunnilla. Vilkku onkin tällähetkellä se The Putte, jonka kanssa on eniten tavoitteita ja suunnitelmia. Jouduttiin eilen klippaamaan Vilkku, sillä se oli maanantain tunnin jälkeen todella hikinen. Paksukaisen karvakaverin on helpompi työskennellä kun on hengittävä karvakuontalo yllä.
 

xQuQ42JZjmkkz44lMZjMDQ1toqMwv31rTIxNGzVy
Klipattu vilukissa kevätsäässä
 
Ajatuksissa on ollut, että Vilkku asuu meillä ainakin kesän loppuun saakka ja lähtee sitten jonnekin toisaalle. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tämä jää meille, sen verran siihen on jo ehtinyt kiintyä. Kyllähän meillä tilaa olisi ja Remulla olisi aina kiva rellestyskaveri tarhassa. Nyt kun Vilkun tavatkin alkaa oppia ja tietää harjata sen karsinan sijaan pesarissa (en edes kehtaa kertoa kuinka monesti Vilkku on minulta karsinasta karannut kun en sitä ole jaksanut sitoa kiinni hoidon ajaksi..), voisin hyvinkin jättää tämän kehityskelpoisen kaverin ihan vaan meille.
 
Vilkku on ehdottomasti maailman paras maastomopo. Vilkku on Aadaakin leveämpi kyyditsijä, joka ei säpsähdä mistään ja on sopivan reipaskin mutta hallittavissa. Kenttätyö on sitten vähän erilaista Vilkun kyllästyessä niin hirvittävän nopeasti ja alkaessa vastustella apuja. Möhkö-Vilkku muuttuu yleensä aivan tunnottomaksi siinä vaiheessa, kun sitä alkaa väsyttää, kyllästyttää, tylsistyttää tai kun se vaan ei jostain määrittelemättömästä syystä halua tehdä jotakin. Vilkku on oikea maanvaiva, jonka kanssa on kuitenkin äärimmäisen antoisaa työskennellä: saa kyllä olla hyvin tyytyväinen itsestään ja ruunasta kun homma luistaa ja ruuna tekee mitä pyydetään. Palkitseva putte siis kyseessä ja niin ihana ja koukuttava työmaa!

 
vilkku01.jpg
Lauhkea ulkomuodoltaan mutta varsin jääräinen käytökseltään..

 

Pienille tallitytöille en Vilkkua uskalla antaa hoidettavaksi, sen verran arvaamaton tuo niin kovin söpön näköinen muhku on. Siksi Vilkun kanssa on nyt tullut puuhasteltua extrapaljon. Se on itse haettava tarhasta, hoidettava ja ratsastettava. Sitä ei kehtaa tai uskalla antaa kenenkään muun vastuulle, sillä olen jo kerran joutunut häpeämään antaessani Vilkun talutettavaksi Hiisun omistajalle Marjalle. Tehtävänä oli kuskata Vilkku päätallista aitan tarhaan ja sillä matkalla Vilkku jo onnistui karkaamaan. "Se vaan lähti" sanoi Marja ja tiesin vallan hyvin mitä hän tarkoitti. Se todellakin vaan lähtee kun niin päättää ja siinäpä olet sitten ilman hevosta, turha on jäädä kiskomaan narun päästä.

Onneksi Vilkku on myös perin tyhmä ja antaa kiinni hyvin helposti. Toisinaan tuntuu että tällä ruunalla on vain muutama ruuvi löysällä eikä se aina itsekään ymmärrä miksi toimii niinkuin nyt toimiikaan. Riittää että on tyhjä muovipussi taskussa: Vilkku juoksee aina syliin herkkujen toivossa pussin kahinan kuultuaan. Sympaattista ja lohduttavaa, mutta ei Vilkku ainakaan mikään järjenjättiläinen ole..

Näihin kuulumisiin ja tunnelmiin jääköön tämä postaus. Kerrotakoon myös, että meille on ehkä muuttamassa kevään ja kesän ajaksi vielä yksi suomenhevonen.. Tämä on kuitenkin vasta puheen tasolla, joten en uskalla vielä kertoa enempää. Pidetään kuitenkin peukkuja että kaikki menee niinkuin suunnitellaan, uudet hevoskaverit ovat aina tervetulleita!