-Kapsu, ootko sä unohtanut meidän blogin? Mikko kysyi minulta eilen illalla koneensa ääreltä ja vouhkasi miten pitkä aika siitä on kun viimeksi postasin. -No se nyt vaan tallin blogi, sitä kukaan lue, vastasin ja jatkoin pyykkihommia kodinhoitohuoneessa. -Yheksäkytkuus näyttökertaa eilen, se vastasi ja sai mut hiljaiseksi. Viskasin märät pyykit lattialle ja juoksin lattialla villasukissani liukastellen koneen ääreen. -Oho, tuumin ja hiippailin mykistyneenä takaisin arkiaskareisiin.

Teitä todella on siellä vastaanottopuolella aikamoinen porukka. Päätin siis kaiken homman keskellä ryhdistäytyä ja kertoa vähän miten meillä menee täällä heppojen kanssa.

Tallipaikkahaku loppui tänään, joten meille muuttaa maanantaina kaksi uutta hevosta ja mahdollisesti samana päivänä myös kolmaskin (tallihaun ulkopuolinen tuttu hevosensa kanssa). Ihan mukava saada talliin täytettä, sillä talliin jää aittatallin valmistuttua aika monta karsinaa muuten vapaaksi.

Aittatalli, niin, se projekti. Mikko on ahkeroinut tallia koko viikon ja jättänyt oikeat hommat vähemmälle. Viikonlopun aikana fiilataan vielä inasen ja maanantaina Remu ja kaksi uutta asukasta saavatkin vallata uutukaisen tallin. Esittelen aittatallin sitten ensi viikolla tarkemmin.

Itsenäisyyspäivä lähenee ja silloin meillä kisataan! Järjestämme harjoituskoulukilpailut tarinaluokin ja pidämme peukut pystyssä että sakkia eksyy paikalle edes kourallinen. Kutsu saatiin tehtyä vähän turhan viime tipassa, mutta näillä mennään tällä kertaa.

Heppalaumaan kuuluu hyvää. Veera on taas käynyt muistelemassa Alpon kanssa siirtymiä kentällä ja Laku nostaa ihan kivasti laukan vasempaan kierrokseen. Remusta olen saanut olla ylpeä ihan joka päivä. Se on niin älyttömän lojaali kaveri ja hyväkäytöksinen. Välillä se on jopa pelottavan passiivinen niinä hetkinä, kun muu hevoslauma meinaa saada sydänkohtauksen jännityksestä. Esimerkkinä tapaus, jossa ratsastin Hilpalla aittatallin ohitse maastoon lähtiessä. Aitassa paukutti aika-ajoin naulapyssy, joka oli Hilpan mielestä maailmanloppu. Emme meinanneet päästä käynnissä aitan ohi millään, niin kamalan outo ääni naulakoneesta lähti. Toisena esimerkkinä ratsastustuokio Lakun kanssa kentällä. Juuri kun olin saanut ruunaan hyvän otteen, alkoi aitalla sirkkelin kitinä. Auta armias sitä Lakua, siitä ei meinannut saada asiallista hevosta koko päivänä sen jälkeen.

Nyt päästäänkin tapaukseen nimeltä Remu. Sen kanssa olen ohittanut niin sirkkelit kuin naulapyssytkin ihan läheltä, maasta käsin ja ratsastailta, eikä ori sano mitään. Ei sitten kertakaikkiaan minkäänlaista reaktiota. Kuuro hevonen ei ole, kyllä se ainakin muiden hevosten hirnahtelut kuulee ja vastaa niihin mielellään. Kyse on varmasti emältään peritystä varmuudesta. Joskus sillä tosin saisi olla vähän enemmän potkua mielenlaadussa: mitä jos ori vaikka karkaa ja kohtaa metsässä villieläimen. Varmasti menee sillekin käsipäivää sanomaan. Onneksi Remu ei mielellään lähde ruokkivan käden luota, sekin on jo huomattu moneen otteeseen.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää nämä kuulumiset. Tervetuloa itsenäisyyspäivän juhlakisoihin ja oikein kivaa viikonloppua!